Alotin keskustelun, oli pakko kysyä sen kaverin päänaukomisesta. Aluksi se yritti kierrellä ja kaarrella, mutta lopulta se myönsi että päätähän se auko ja roimasti. Aattelin etten sano siitä mitään, etten vaikuttais lapselliselta ku raivoan tollasesta ja se alkoki ite puhumaan siitä että sen käytös vitutti sitä tosi paljon! Olin ihan ihmeessään, sitte me juteltiin aika kauan ja keskustelu loppu siihen että luvattiin ettei näistä asioista puhuta kellekkään. Perhosia oli vatsanpohjassa, mutta nyt on taas ihan masennus. Se ei alota yhtään keskustelua, turhaan mäkin roikun siinä.
Teen tuhannen kerran lupauksen; en alota yhtään keskustelua sen kans enää. Siinäpähän menee jos on mennäkseen, en halua näyttää epätoivoselta. Keskityn tähän laihduttamiseen tässä ja nyt, tai oikeestaan heti huomenna. Käyn lenkillä illalla ja syön vähän, piste. Huomenna ois kuitenki leffailta kavereiden kans, toivon että ne ei tarjoa mulle mitään paskaherkkukaloripaskoja.
Kuulin tänään myös ihan sairaan järkyttävän uutisen; meidän äiti on raskaana. Se on kaiken lisäksi yksinhuoltaja ja elää kaukosuhteessa. Se hädin tuskin sai kerrottua mulle, vaikka oon jo 17 ja osaan käsitellä nää asiat paremmin ku vaikka viis vuotta sitten. Yritin rohkaista sitä, mutta samalla olin niin samaa mieltä sen kans; se aikoo tehdä abortin. Ku se lapsi on 10, meidän äiti on 55. Ja kolmas lapsi eri isälle, lapsiparkaa.
En tiiä, tuntuu vaan jotenki että kaikki kaatuu päälle. Mun elämä on niin TYLSÄÄ, vaikka tän lukionhan pitäis olla just sitä ihaninta aikaa elämässä. Ehkä sitten syksyllä aloitan elämisen kunnolla kun on oma kämppä ja parempi itsetunto vartalon takia. Koska aion saavuttaa sen vaikka mikä ois. Eikä tällä kertaa tää jää puheeksi. Tänään aamulla, kun tavoitefarkut tuntu taas millin löysemmältä, mulle tuli ihan sairaan hyvä fiilis. Koulussa kuitenkin sellasen ison peilin eessä vertasin itteäni mun kavereihin ja tuli taas sellanen läskifiilis; oon valtava.
Onko mun pakko jaksaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti