Toinen postaus tälle päivälle mutta ihan sama. Tää postaus saattaa pelastaa mun hengen, järjetön ahdistus ja tuntuu että rinta räjähtää paineesta. Miten mää jaksan? En mää jaksa ja nyt en haluakaan jaksaa. Haluaisin vaan nukkumaan jotta en tuntis mitään, mutta toisaalta en uskalla. Entä jos mun sydän pysähtyy? Mikä mua vaivaa? Määpä kerron mikä mua vaivaa. Oon niin perkeleen ihastunut S:n jolla on joku säätö, se haluaa olla vaan kaveri. Oon läski. Oon läskein mun kavereista. En oo onnellinen, kaikki menee huonosti. Kaikki seurustelee, jopa mä. Seurustelen ruoan ja liikunnan kanssa.
Olin äsken sellasessa nuorten tapahtumassa. Itkin yleisessä vessassa, mä en itke. Lähdin kesken kaiken pois, selitin että on huono olo. Huolestuneita katseita, jopa S:ltä. Se huikkaa moikat, en sano sille mitään, en halua enkä jaksa. Haluan olla lapsellinen ja osoittaa mieltäni, joko puhumattomuudella tai kuihtumisella. Haluan kuihtua pois, niin pieneksi ettei mikään konkreettinen asia tai tapahtuma kosketa mua. Muutaku pinnallisesti. Silti samalla haluan syödä, miksi? Oon niin heikko että mua oksettaa. Haluaisin oksentaa mun ajatukset ulos.
Vihaan kaikkea, vihaan mun perhettä ja mun elämää, tapaa elää ja ruokailutottumuksia. Vihaan mun feikkihymyä ja feikkielämää, ei kukaan mun kavereista tiedä millasta paskaa tää mun juhla on. Haluan puntarin, se ois mun paras kaveri. Se ei ajattelis, se ei pettäis, voisin vaikuttaa sen antamaan vastakaikuun mun teoille. Toivon että huomenna tää musta on lähteny musta pois, ja jaksan taas elää. Tää ei oo elämistä, tää on sinnittelemistä.
Tänään harkitsin ensimmäisen kerran niin tosissaan itsemurhaa, että mua pelotti. Ihan tosissaan.
Anteeksi kun petän teidät kaikki koko ajan. Joko en osaa syödä tai sitten angstaan kuin pahainenkin teini. Mä vaan ootin tätä iltaa niin paljon, ja nyt mulla ei oo muuta odotettavaa ku se että pääsen sänkyyn itkemään pahan olon pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti