let me go

Oon niin pihalla kaikesta. Oon saanu mun pään sekasin ja sumeaksi tän kuukauden aikana, en tiiä enää mikä on mulle hyväksi ja mikä ei, mikä on terveellistä ja mikä ei ainakaan ole. Sorruin taas eilen ahmimaan, ihan tosissaan ahmimaan, enkä todellakaan halua ahmimishäiriötä. En ihan totta kehtaa edes kirjoittaa montako pitsanpalasta, leipää, karkkia ja sipsiä ym. höttöä söin. Tänään aion syödä laskematta kaloreita, kokeilen mikä on mulle ok enkä ahmi. Tänään myöskin teen suunnitelman, tarkan sellaisen jota ei voi kun noudattaa ja jossa ei ole porsaanreikiä.  Voin jo tässä vaiheessa kertoa että siihen liittyy herkuton toukokuun loppu, ihan vaan siksi että saisin sen himon laantumaan vähäksi aikaa.


Mun pitää myöskin muokata tätä blogia hieman toimivammaksi, sillä tää ei tue mun matkaa laihemmaksi juurikaan. Ruokapäiväkirja tuollaisenaan tuntuu hieman pakkopullalta, ajattelin tehdä sellaisen hymynaamakalenterin. Merkkailen aina postaukseen/vihkoon tms. mitä oon syöny, koska siten ne huomioidaan paremmin. Minä itse ja muutkin, konkreettisesti kirjoittaminen ainakin tuo sen merkittävyyden. Eli tavoitteena lähes täydellinen toukokuu, mikä todennäköisesti saa uutta potkua sillä vaihdoin huoneessani järjestystä. Olo on aivan ihanan selkeä, en voi edes kuvitella tätä vaikutusta, niin suuri se on. 

Eilen olin kaveriporukalla kahvilla, siellä oli yksi tyttö joka sairastaa jotain syömishäiriötä, en ole varma mitä. Tarkkailin sitä koko ajan, ja huomasin sen puheista ja käyttäytymisestä monia juttuja mitkä kielii siitä että sillä on syömishäiriö. Kahvi mustana, syö tosi hitaasti, ei syö lihaa, höyryttää kaiken (kasvikset ym) tai syö ne raakana, käy kahdesti lenkillä joka päivä, ei tilannut mitään ruokaa kun käytiin syömässä.. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta olin hämmästynyt. Miksi minä osaan nämä asiat ulkoa, mitä minulla on tekemistä näiden asioiden kanssa? Ei mulla ole syömishäiriötä, ei mun pitäis osata näitä.

Julkaisen huomenna täällä mun uuden suunnitelman ja toivottavasti postailen muutenkin vähän positiivisemmissa merkeissä, nyt vaan hävettää ja ahdistaa.

Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi, en jaksa.